|
|
MUUTAMA SANA CESKOSLOVENSKY VLCAKISTA (CsV) Kokemuksia omistajana/kasvattajana, mielipiteitä. ”Tietää paljon, puhuu vähän”
En ole aiemmin juurikaan ”julkaissut” kokemuksiani, tai mielipiteitäni harrastamistani roduista, koska olen lopen kyllästynyt siihen, että jo kun puhun jonkun kanssa roduista, kerron mielipiteitäni/kokemuksiani, ne päätyvät ennemmin tai myöhemmin jonkun kotisivuille, tai keskustelupalstoille ”omina kokemuksina, tietoina ja juttuina” ja ovat alunalkaen kuitenkin minun suustani. Nyt olen kuitenkin HYVIN HUOLESTUNUT rotujen tilasta varsinkin Suomessa, ja siksi ajattelin kirjoittaa muutamista mieltäni askarruttavista asioista. CESKOSLOVENSKY VLCAKIN Rotumääritelmä sanoo; KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Eloisa, erittäin toimelias, hyvin kestävä, oppivainen ja reaktioissaan nopea. Peloton, rohkea ja epäluuloinen. Erittäin uskollinen isännälleen. Erilaisiin sääolosuhteisiin soveltuva ja monikäyttöinen. Kuinka tätä sitten tulkita? -Peloton, rohkea ja epäluuloinen. Siinäpä vasta yhdistelmä. CsV;n ei tulisi olla hysteerinen, eikä huomattavan arka. Epäluuloisuus vieraita kohtaan on sallittua, jopa suotavaa, onhan kyseessä rotu, joka on jalostettu sudesta, eikä viimeisestä risteytyksestä ole kovin kauaa. (1983) Ulkomuototuomarit tulkitsevat rotumääritelmää hyvinkin eri tavoin. On tuomareita jotka hyväksyvät epäluuloisuuden, ja on tuomareita, jotka eivät lainkaan pidä siitä, että koira saattaa väistää. Avoimuus vieraita kohtaan EI KUITENKAAN OLE VIRHE. Tämä tulee muistaa. MIKÄ SE SITTEN OIKEASTAAN ON? Monesti kuulee sanottavan, että CsV on ”kuin mikä tahansa hiukan vaativampi tavallinen koira” mutta tämä ei pidä paikkaansa. CsV on ERITTÄIN AKTIIVINEN, ja VAATIVA rotu, se omaa äärimmäisen vahvan temperamentin, ja vaatii omistajaltaan paljon. Se EI OLE VERRATTAVISSA mihinkään ”peruskoiraan” Se, että on omistanut Dobermannin, tai belgianpaimenkoiran tmv. ei tarkoita sitä, että on valmis hankkimaan CsV;n. Täytyy muistaa, että myöskään se, ettei koskaan ole koiraa omistanut, ei ole este tällaisen koiran hankkimiselle, mikäli muuten olet sopiva rodulle, ja rotu on sopiva sinulle.
Usein kysytään, voiko CsV;tä, pitää irti- vai onko se kuin huskyt? Vielä kerran, CsV ei ole verrattavissa MIHINKÄÄN muuhun koirarotuun, sitä ehkä lähinnä on Saarloos Wolfhond, ja Lupo Italiano (ei hyväksytty rotu) Taas toistaakseni itseäni, sanonkin, että täytyy muistaa, että on jopa ”tavallisiakin koiria” noutajasta villakoiraan, joita omistajansa eivät voi pitää irti, koska heillä ei ole suhde kunnossa koiraansa, ja näinollen koira ei tottele. Pysyykö se aidatulla pihalla? - EI. Ei on kaikkein selvin, ja todenmukaisin vastaus, vaikkei kuitenkaan se ainoa oikea. Sitä voi pitää irti, halutessaan se kestää kanssasi melkein missä tahansa, mutta halutessaan, se myös KARKAA MISTÄ TAHANSA. Näitä koiria ei ihan turhaan kutsuta lisänimellä ”Houdini” Näillä on äärimmäinen kyky selviytyä vaikeistakin lukoista, verkoista, ovista, esteistä, aidoista, mikäli ne sitä haluavat. Mottona näillä koirilla onkin; ”jos ei päästä ovesta, mennään oven vierestä” – ja tämä tarina on tosi. Ei ole yksi, ja kaksi kertaa, kun vanhin CsV-narttuni on tullut esim. ikkunan läpi perääni, vaikken ole terassilta poistunut, se on myös kokeillut rajojaan loikkaamalla liikkuvan auton ikkunasta 50km tuntivahdissa- ei naarmuakaan. On myös tapauksia joissa omistaja on jättänyt koiransa autoon odottamaan, kun käy kaupassa, ja kas, ennenkuin huomaakaan, on koira tullut kaupan automaattiovista sisään, ja etsii kuumeisesti omistajaansa kauhistuneiden ihmisten joukosta. MILLAISTA SEN KANSSA ON ELÄÄ? -Rankkaa, on ensimmäinen adjektiivi, joka mieleeni tulee. Kahdella sanalla kuvattuna ERITTÄIN RANKKAA. Mutta kuitenkin hyvin antoisaa, onhan kyseessä sudesta jalostettu koirarotu, joka antaa omistajalleen paljon. Mutta myös ottaa. Yksi, tai kaksi CsV;tä omistaneena muutaman vuoden kokemuksella ei voi vielä paljon sanoa, mutta kun vuosia karttuu, ja talossa elelee useampi CsV tietää, mihin ne TODELLA PYSTYVÄT halutessaan. Olen tavannut useita CsV;n omistajia maailmalla. Kukaan ei ole kiistänyt sitä tosiseikkaa, että ne TODELLA OVAT AINUTLAATUISIA, niin hyvässä, kuin pahassa. Ne vievät sydämesi, rahasi, ystäväsi ja kaiken aikasi. Ne tuhoavat omaisuutesi, naapurisuhteesi (mikäli sinulla niitä aiemmin oli) ja ihan varmasti koettelevat jopa parisuhdettasi, vaikka koko perhe olisi yhdessä rodun valinnut. KASVATTAJA Kasvattajalla on paljon vastuuta, CsV;n kasvattajalla sitä tulisi olla kymmenkertaisesti. Rehellisyys maan perii, sanotaan. CsV on hyvin kiinnostava rotu, niin geeniperimältään, historialtaan, kuin ulkonäöltäänkin. Mitä sitten kertoa rodusta kiinnostuneelle? Valitettava totuus on, että tänä päivänä tästäkin rodusta löytyy ”kasvattajia” jotka sanovat koiran olevan helppo, tai ainakin jättävät kertomatta sen vaativuudesta saadakseen pennun myytyä. Jo tavalliset koirat ovat hinnoissaan tänä päivänä, mitä harvinaisempi rotu, sitä korkeampi hinta, yleensä. Jokaisen kasvattajan tulisi kuitenkin muistaa, että rodun maine EI OLE RAHALLA MITATTAVISSA. Mikään rahasumma ei korvaa rodun perustajien tekemää työtä vuosien saatossa, mitään ei ole saatu ilmaiseksi, ja tätä tulisi kunnioittaa. Pentuja EI TULE TEETTÄÄ rahan tai maineen tarpeessa. Pentuja ei myöskään tulisi teettää VAIN SIKSI, ETTÄ OMISTAA NARTTUKOIRAN. Myöskään se, että on kiva teettää ”edes yhdet” CsV pennut, koska ne ovat harvinaisia, ei ole peruste. ”PENTUTEHTAILU” - Millä tämän sitten voi ehkäistä? ÄLÄ KOSKAAN HANKI KOIRAA KASVATTAJALTA JOLLA ON PENTUJA JATKUVASTI, JOKA EI ”TENTTAA” sinua tarkasti, joka EI KERRO ITSESTÄÄN, KOIRISTAAN, RODUSTAAN. Olen itse (toisessa rodussa) perunut pentukaupat, koska kasvattaja tarjosi minulle kahta pentua yhden hinnalla, vaikkei edes koskaan ollut minua tavannut. Tällainen toiminta saa niskakarvani pystyyn. Mielummin hankin koirani kasvattajalta, joka pitää samanlaisen ristikuulustelun, kuin minä pennusta kiinnostuneelle, silloin tiedän, että kasvattajalla on vastuuta, ja kyseessä on muutakin, kuin ”helppo konsti ansaita hiukan ylimääräistä” Kokemuksesta voin sanoa, että ei ole helppoa, kun kotona on 8 luovutusikäistä pentua, ja näistä jää kotiin viisi vuoden ikään asti, ja näistä viidestä nurkissa asustelee kaksi, yli kahden vuoden ikään. MIKSI? Vielä kerran. CsV ei ole ”jokapojan” koira. CsV – kasvattajan ON OLTAVA ERITTÄIN TARKKA ja VASTUULLINEN harkitessaan pennun luovutusta. Kyseessä voi olla koko rodun maine. Näinollen Suomi on hyvin (jopa liian) pieni maa, Eurooppa hyvin pieni manner myydä tällaista koiraa, mikäli on AIDOSTI VASTUULLINEN. Mikäli tällaisen koiran haluaa, on sitä valmis odottamaan, ei hanki pentuaan ensimmäiseltä mahdolliselta itseään ”kasvattajaksi” tituleeraavalta henkilöltä. Jos kasvattaja ei sinulle pentua suosittele/luovuta, on siihen varmasti hyvä syy, ja kasvattaja on rodun hankinnassa avainhenkilö- se, joka tietää millaisia nämä koirat OIKEASTI OVAT, ja MIHIN/KENELLE ne soveltuvat. Jos kasvattaja ei haluaisi rotua kellään muulla olevan, miksi hän sitä kasvattaisi? Jos kasvattaja haluaisi pitää kaikki pennut itsellään, miksi hän laittaisi niistä myynti-ilmoituksia? Rodun, sekä itsesi kannalta on syytä uskoa kasvattajaa, mikäli hänen mielestään rotu ei sinulle sovellu. Hän varmasti tietää, mistä puhuu, eikä kieltäydy myymästä pentua "vain ilkeyttään" Kuinka moni onkaan pennun hankkinut tietämättä sen taustoista MITÄÄN. Rodun parissa vuosia olleet VASTUULLISET kasvattajat valitsevat sopivimman pennun oikealle ihmiselle, eivätkä vain myy pentua juuri sillä hetkellä olevasta pentueesta suuren rahan toivossa. Minulla on useita erittäin kauniita koiria, mutta sukulinjat tietäen, ja tuntien, en näitä ole keskenään yhdistänyt, jo ”helpommistakin” suvuista tulee vaativia pentuja, rodun jo itsessäänkin ollen ERITTÄIN VAATIVA. KASVATTAJAN VASTUU Kasvattajan vastuulla on ennenkaikkea kertoa millaisesta koirasta on kyse. Vastuullista on kertoa KAIKKI tiedossaan olevat negatiiviset puolet, niin luonteesta, käyttäytymisestä, kuin terveydestäkin. Osaomistaminen/jalostusoikeus; Tämä on mielestäni myös vastuuta. Vastuuta rodun tulevaisuudesta, sekä eräänlainen "varotoimi" siihen, ettei koiria käytettäisi sekarotuisten pentujen teettämiseen. Osaomistus, tai jalostuoikeuden pidättäminen on omalta osaltaan kontrollointia rodun sisällä. Se ei tarkoita sitä, että kasvattaja tulee kaikkia mahdollisia koiria käyttämään jalostukseen, jotka on sijoittanut, tai jättänyt itselleen jalostusoikeuden, mutta kasvattajalla on mahdollisuus sekin tarpeen vaatiessa tehdä. Kun hankin ensimmäisen Ceskoslovensky Vlcakin, rotu oli erittäin harvinainen , ja on sitä yhä edelleen. Rodun hengissä pitämiseen, sekä jalostustyöhön olisi hyvä jättää mahdollisuus käyttää kaikkia koiria jalostukseen. Pentueet; Vuodesta 2002 minulla on ollut 3 CsV pentuetta, yhteensä 21 pentua. Näistä pennuista 9 on jäänyt Suomeen, ja näistä yhdeksästä 4 on valioita. Viimeisin pentue on ollut 2005. MIKSI? Minulla on kauniita koiria harvinaisista ja mielenkiintoisista linjoista. Kuten jo aiemmin olen parhaani mukaan yrittänyt kertoa, nämä ovat erittäin vaativia koiria,ja oikeanlaisen, pysyvän kodin löytäminen on erittäin vaikeaa. Niistä 9;stä pennusta jotka ovat Suomeen jääneet, on 3 tullut takaisin, koska omistajat eivät ole niiden kanssa pärjänneet, Näistä kolmesta yhden yritin sijoittaa uudelleen, mutta se palautui luokseni taas. Mikäli nämä koirat "koituvat" ongelmaksi jossain perheessä, on ongelma usein korjaamaton. Tämä on erittäin valitettavaa, mutta totuus. MITÄ SITTEN TULISI TEHDÄ? Onko kasvattajalta vastuullista antaa "ongelmakoiraa" eteenpäin, vaikka kertoisikin ongelmista? Onhan kasvattaja JO ALUNALKAEN kertonut rodun mahdollisista ongelmista heille, jotka pennun ensimmäisenä hankkivat, eivätkä hekään pärjänneet, vaikka heillä lähtökohtana oli pentu, jolla ei huonoja kokemuksia ollut. Pentu joka oli avoin kaikelle uudelle, valmis kohtaamaan maailman avoimin mielin. Kuinka sitten käy, jos jo kertaalleen palautunut koira laitetaan eteenpäin? Koira joka on jo oppinut määrättyjä käyttäymismalleja, eikä ole enää "se pentu, jolla ei huonoja kokemuksia ole" Vaikka kasvattaja kertookin ensin JO RODUN vaativuudesta, ja huonoista puolista, ja sitten vielä tämän kyseisen yksilön mahdollisista ongelmista, ja siitä, että kyseessä on kodinvaihtokoira, koira, jonka kanssa joku muu ei pärjännyt. - HUONOSTI. Kuten olen sanonut, nämä eivät ole kodinvaihtokoiria, olkoonkin, että saattavat siinä onnistua uuden omistajan ollessa ÄÄRIMMÄISEN KÄRSIVÄLLINEN, TASAPAINOINEN, JA RAUHALLINEN. Mitä jo edellisen olisi pitänyt olla, ehkä olikin? Joskus ongelmat ovat vaan ylitsepääsemättömiä, sanokoon kuka mitä tahansa. Olen elänyt näiden koirien kanssa useita vuosia, ja perheessämme on ollut useita koiria. Olen tutustunut maailmalla moniin kasvattajiin, ja omistajiin, tiedän, mistä puhun. Koiran palautuessa kasvattajalle, tulee hetki, jolloin kasvattajan on hyvä katsoa peiliin. Ensimmäinen syy koiran palautumiseen on kasvattajan virhearviointi; Omistaja ei pärjännytkään, vaikka minä omasta mielestäni hyvänä ihmistuntijana, sekä vastuullisena kasvattajana yritin valita juuri sen oikean, EREHDYIN. Virheistä oppii. Kuten sanotaan; "Sudella on paljon perittyä,mutta enemmän se oppii, se oppii kokeilemalla ja virheistä. Se oppii laumassa virheistä ja muista susista." Jokainen meistä tekee virheitä, millaisia ne sitten ovat, ja kuinka kohtalokkaita, on asia erikseen. Mielestäni koiran palautuminen takaisin vastuulliselle kasvattajalle ei ole niin suuri virhe, kuin se, että ongelmakoiraa myydään eteenpäin, pahimmassa tapauksessa jopa kertomatta ongelmista. Kuinka usein näkeekään koiria myytävänä "pitovaikeuksien vuoksi" ja kyseessä on usein kuitenkin perusrotu, helppo koira, joissa jo kasaantuneet ongelmat voivat myös olla korjaamattomia. On koiria joita ei myydä lapsiperheeseen, koska ne eivät pärjää lasten kanssa. Entä, kun ne jostain syystä kohtaavat lapsen jossain, muualla kun kotona? Onko ihmiselle, lapselle vaarallista koiraa turvallista myydä eteenpäin? Vahingon sattuessa se on usein täysin anteeksiantamatonta. Se voi olla lapselle erittäin traumaattinen kokemus, ja jättää henkisten vauroiden lisäksi myös pysyviä kosmeettisia vaurioita. Kolmen lapsen äitinä, äärimmäisen vaativien koirien omistajana/kasvattajana en ainakaan itse pystyisi koskaan antamaan itselleni anteeksi, jos lapsilleni tapahtuisi jotain. Saati jollekulle muulle, tai jonkun muun lapsille. Mielestäni vastuullista ei myöskään ole se, että kasvattaja "kerää" kotiinsa kaikki palautuneet ongelmakoirat, ja lauman kasvaessa koirat epäsosiaalistuvat, jäävät hyvin vähälle huomiolle ja muuttuvat usein entistä ongelmaisemmaksi. Ne suoranaisesti "metsittyvät" ja valitettavan monelle vastuulliselle kasvattajalle on näin käynyt, ja niistä omista, hyvistäkin koirista on tullut "omituisia" ihmiskontaktien jäädessä liian vähälle koiramäärän ollessa liian suuri. Myös koiran perushoito jää liian vähälle, jos koiria on liikaa. Tämä tuskin on kenenkään tarkoituksena alunalkaen ollut, harrastuksen tarkoitushan on olla rentouttavaa ja mukavaa, ei rasittavaa pelko perseessä päivästä toiseen elämistä, sen pohtimista, kuka karkaa mistäkin, ja tappelee kenenkin kanssa, kuka puree ketä seuraavaksi, ja koska mennään yli eläinsuojelun. EI. Tässä kohtaa mielestäni vastuullista on luopua ongelmakoirista, niin pahalle kuin se kuulostaakin, mutta asiansa osaava, VASTUULLINEN kasvattaja EI LAITA ONGELMAKOIRAA ETEENPÄIN. VASTUULLINEN kasvattaja ei myöskään teetä pentuja, mikäli niille ei ole OIKEANLAISIA koteja RIITTÄVÄSTI tarjolla. HARRASTAMINEN CsV on hyvin monipuolinen koira. Se omaa äärimmäisen fysiikan, se on todella säänkestävä, ja lähtee kanssasi ulos säällä kuin säällä. Sen kanssa voi hiihtää, se voi vetää lapsia pulkassa, se rakastaa jäljestämistä, erinomaisen nenänkäyttökykynsä ansiosta se olisi varmasti myös erinomainen esim. homekoirana. TYÖKOIRA? –mielestäni ei, olkoonkin, että CsV kuuluu FCI ryhmään 1, käyttötarkoitus; Työkoira. Tässä on kuitenkin monta ”muttaa.” Ehkä ihan ensimmäisenä se, että CsV ei sovellu kaikille. Alunalkaen CsV oli armeijan käsissä, mutta siirtyi siviiliin, koska ei kestänyt ohjaajien vaihtuvuutta. CsV on ”yhden ihmisen koira” tai perheen koira. Se ei toimi kuten saksanpaimenkoira, jos sen on yksi kouluttanut, sitä voi ohjata lähes kuka tahansa. EI. Se on äärimmäisen uskollinen isännälleen, eikä ole kiinnostunut vieraista ihmisistä. Sen kuuluu olla epäluuloinen, esi-isänsä suden lailla. Rodun alkuperää TULEE KUNNIOITTAA. Meillä on jo ihan riittävästi PK – rotuja, mikäli joku sellaista mielii, sen hankkikoon, CsV on jotain ainutlaatuista, eikä sitä koskaan tulis hankkia vain ”suoritevälineeksi” – ei kisoihin, ei töihin, ei näyttelyyn. Se on, ja sen kuuluu olla perheenjäsen. ELÄMÄNTAPA. KÄYTÄNNÖSSÄ Vaikka CsV on susimainen, yhden perheen koira, myös sen kohdalla täytyy muistaa, että AINA voi sattua jotain. Mitä jos tällaisen koiran omistaja joutu onnettomuuteen/ sairastuu? On poissa kotoa pahimmassa tapauksessa hyvinkin pitkään. Koira on täysin sosiaalistamaton, sitä ei koskaan ole kukaan muu hoitanut/ruokkinut, kun omistaja. Voinette vaan kuvitella, mitä tästä seuraa. Juuri siksi on erittäin tärkeää, että perheen KAIKKI jäsenet hoitavat koiraa tasapuolisesti, ja tämän lisäksi koiralle hankitaan ”kummi” joka vierailee perheessä riittävän usein, jotta pentu oppii luottamaan tähän, ja säilyttää luottamuksen läpi elämänsä. Näin on varmistettu, että on edes joku, joka pystyy koiraa käsitellä jos siihen tulee tarvetta. CESKOSLOVENSKY VLCAK – SUSI? Lähellä sutta, virallisista koiraroduista kaikkein lähimpänä. Tämä tekee rodusta ERITTÄIN VAATIVAN. Meidän tulee muistaa, että mikäli SUSI soveltuisi lemmikiksi, se varmasti olisi siihen kesytetty sellaisenaan. Koiraa tuskin olisi syntynyt. Susi lisääntyy helposti, joten sen pitäminen/kasvattaminen lemmikiksi ei siltä osin ole vaikeaa. Mutta suden kanssa eläminen ei ole helppoa, eikä turvallista, eikä KOSKAAN verrattavissa koiran kanssa elämiseen. Ei minkäänlaisen koiran. Susi on villieläin, peto, ja Ceskoslovensky Vlcak;in ei sitä kuulu olla. Tällaisen rodun kasvattajan tai harrastajan EI TULE elää elokuvien haavemaailmassa, jossa ratsastetaan meren rantaa valkealla hevosella oma lemmikkisusi vierellä ravaten. EI, EI KOSKAAN. CsV on koira, hyvin erityislaatuinen koira, ja se tulee sellaisena säilyttää. CsV;stä EI TULE YRITTÄÄ TEHDÄ "helppoa" jokaisen käsiteltävissä olevaa "peruskoiraa", vaan sen ALKUPERÄÄ TULEE KUNNIOITTAA, ja jalostuksessa tulee pyrkiä säilyttämään alkuperäisyys niin ulkomuodossa, kuin luonteessakin. MIKÄLI ALKUPERÄISTEN koirien kasvattaminen ei onnistu, koska sopivia omistajia ei löydy, kasvatusta ei tule jatkaa muuttaen rotua helpommaksi, enemmän esim. saksanpaimenkoiran tyyppiseksi, jotta pentuja olisi helpompi myydä. EI KOSKAAN.
F.C.I sallii roturisteytyksiä, ja jo 3. sukupolven jälkeen on mahdollista rekisteröidä koirat taas ”puhdasrotuisiksi” Rotu tarvitsee uutta verta, se on fakta. Nykyään koirien polveutuminen on helppo varmistaa DNA testein. Muutama kasvattaja testaakin jo koiriaan. Koirillamme on korkeita sukusiitosprosentteja, ja tämä on erittäin huolestuttavaa. Kasvatuksessa tulisi kiinnittää huomiota myös sukusiitoksen vähentämiseen. Mikä meistä on tehnyt näin fanaattisia jalostajia? Mihin on kadonnut terve järki, ja luonnonmukaisuus jalostuksessa? Esim. Ruotsin MMM on laatinut lain, jossa sanotaan, ettei jalostukseen saa käyttää eläintä; ”jolla on tavallista suurempi mahdollisuus periyttää vaarallisia sairauksia tai synnytysvaikeuksia tai jos siltä puuttuu luonnollinen tapa lisääntyä.” Tästä sanoo myös FCI, koiria joilla ei ole ”luonnollisia” jälkeläisiä, ei tulisi siementää. Koira, jolta puuttuu luontainen kyky lisääntyä EI OLE JALOSTUSKOIRA. Vaikka se olisi kuinka kaunis, terve ja voitokas, se ei sovellu jalostukseen. Mikäli koira ei lisäänny lounnollisesti, se saattaa periyttää tätä myös jälkeläisilleen, ja pidemmällä tähtäimellä seuraa suuria ongelmia. Itse olen aina ollut ”luonnonmukaisen jalostuksen” kannalla.
PER-ERIK SUNDGREN kirjoittaa; ”Roturisteytykset tarjoavat mahdollisuuden palauttaa tasapaino perinnöllisiin ominaisuuksiin niille roduille, joilla tilanne on huono. Rotuominaisuuksia voidaan säilyttää sekä tyypin ja toiminnan suhteen risteyttämällä läheisiä rotuja keskenään ja näin saatuja jälkeläisiä takaisin risteyttämällä. Rodunjalostuksen suurin etu – pennunostajille voidaan tarjota tavaraselostus, niin että he tietävät millaiseksi pentu kasvaa isona – voidaan näin säilyttää samalla kun koirat muuttuvat terveemmiksi ja vapaammiksi perinnöllisistä vioista.” OTTEITA SKL-FKK:N KOIRAREKISTERIOHJEESTA 2007 ”FIN-rekisteriin merkitään 1.1.2001 alkaen ainoastaan sellaisia koiria, joiden kolmen polven sukutaulussa olevista esivanhemmista kaikki ovat FIN-rekisterissä, sitä vastaavassa FCI:n tunnustamassa virallisessa rekisterissä tai Kennelliiton ER-rekisterissä (hall 6/00). ER-rekisteriin merkittyä koiraa saa käyttää jalostukseen ja sen jälkeläiset rekisteröidään ER-rekisteriin (vaikka toinen vanhemmista olisi FIN/SF-rekisterissä). Kun pentueen sukutaulussa on kolme Kennelliitossa ER-rekisteröityä sukupolvea, voidaan pentue rekisteröidä suoraan FIN-rekisteriin (hall 6/00). Roturisteytyksen vuoksi ER-rekisteriin merkittyä koiraa (kohta 9.1.5.) saa kuitenkin käyttää jalostukseen vain FIN-rekisteriin (tai vastaavaan rekisteriin) merkittyjen koirien kanssa niin kauan kuin risteytys näkyy koiran kolmen polven sukutaulussa. Pentue voidaan rekisteröidä kasvattajan anomuksesta FIN-rekisteriin, kun risteytysyhdistelmä ei enää ilmene pentueen kolmen polven sukutaulussa. Asiasta tulee olla rotujärjestön lausunto.” Hiukan vielä Ceskoslovensky Vlcakista Tämä on suhteellisen uusi koirarotu, jolla on satojen vuosien perinne. Sen ei tarvitse kerskailla kuuluisien henkilöiden tai hallitsijoiden nimillä, jotka ovat kasvattaneet tai omistaneet sen. Silti se kiistatta herättää aina huomiota, missä ikinä esiintyykin. Kukaan ei voi väittää hetkeäkään, etteivätkö nämä koirat olisi erottuvimpia alkuperältään. Heidän äitinsä on luonto. Se näyttää sudelle, se on pitkä, kevyt, mutta vahva. Sen suora, tiheä turkki on sudenharmaa tyypillisellä vaalealla maskilla. Se tarkkailee sinua luottavaisesti vaaleilla, vinosti asettuneilla silmillään. Sen ei tarvitse valvoa omistajansa tekemisiä, se tietää tarkalleen joka hetki, missä isäntä on, ja mitä hän tekee. Se kiinnittää mieluummin huomion ympäristöönsä, se on äärettömän tarkkaavainen. Se voi juosta helposti 100 km,sillä on uskomaton suuntavaisto ja valonnopeat reaktiot. Ilman jälkiä sitä on vaikea, miltei mahdoton seurata. Se ei välitä, satoi tai pakasti, oli yö tai päivä, sen halutessa jotain, sitä ei mikään estä. SUSI Olkaamme ylpeitä koiristamme, olemmehan saaneet yhden upeimmista, luonnonmukaisimmista roduista ystäväksemme. Rodun säilymisen kannalta on vielä paljon tehtävää, jokainen tehköön parhaansa.
-Suski, ylpeä CsV;n omistaja vuodesta 1999
| |
